Julkinen liikenne kasvaa ja muuttuu kokoajan ekologisempaan suuntaan. Sähköbussien osuus lisääntyy kokoajan kalustoa uusittaessa, junat taas pitävät edelleen paikkansa ekologisimpana vaihtoehtona pidemmille matkoille. Loma-aikoina on myös tarjolla junalippuja, joilla voi matkustaa vapaasti Suomen sisällä lipun voimassaoloaikana. Lyhyisiin siirtymiin juna- ja linja-autoasemilta on rinkan kanssa helppo vaihtoehto sähköpotkulaudat, joita näkyy runsaasti suurempien kaupunkien kaupunkikuvassa. Enää ei voi vedota ekologisten vaihtoehtojen vaikeuteen, sillä kaikki vaihtoehdot ovat helposti saatavilla.
Julkinen liikenne on osallinen vain murto-osaan päästöistä
Liikenteen aiheuttamat päästöt, ovat noin viidennes kaikista Suomen päästöistä. Niistä 90% tulee tieliikenteestä. Junamatkustamisen osuus päästöistä on vain alle prosentin, kulkuneuvon valinnalla voi omaa hiilijalanjälkeään pienentää siis reilusti. Juna-asemia ei ehkä parhaiden luontokohteiden luona ole, mutta paikallisbusseilla pääsee erittäin lähelle. Julkinen liikenne on myös sosiaalisempi valinta, sillä pystyt jo matkalla keskittymään laatuaikaan läheistesi kanssa. Tai ehkä löydät samanhenkisiä tuttavuuksia jopa jo matkan aikana.
Vastuullinen matkailu sisältää muutakin kuin kulkuvälineen valinnan. Myös majoituspaikka tulee valita ekologisten periaatteiden mukaan. Oletko tullut miettineeksi millainen jätekuorma esimerkiksi hotellista tulee, tai kuinka ekologisia valintoja leirintäalue, tai mökin vuokraaja tekee? Vaikkapa jätevesien käsittelyssä, rakennusmateriaalien valinnassa tai lämmityksessä. Vastuullista matkailua on myös paikallisten yritysten tukeminen ja paikallisten palveluiden käyttö.
Ota vastuuta ja auta maailmaa
Saatat ajatella, ettei yksittäisen ihmisen valinnat muuta maailmaa, mutta halu ottaa vastuuta omista valinnoistaan kantaa pitkälle. Esimerkkiä näyttämällä myös muut saavat mahdollisuuden pohdiskella omia valintojaan ekologisuuden kannalta. Seuraavaa matkaasi suunnitellessasi, pysähdy miettimään valintojasi ja niiden vaikutusta maapalloomme. Julkisen liikenteen käyttö on yksi askel matkalla kohti puhtaampaa maailmaa.
